Päätös

Aikaa on kulunut, kiertokin vaihtui jo kolmeenkymmeneen. Lääkäri soitti ja keskustelimme miehen tuloksista ja tilanteestamme.

Todellakin tilanne on nyt sellainen, että 100% miehen siittiöistä on epämuodostuneita. Ja meillä on mahdollisuus tulla luomuna raskaaksi, tosin se on hyvin epätodennäköistä. Siittiöiden laatu voi muuttua. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että olisi laittanut lähetteen meille hedelmöityshoitoihin. Jonoa ei kuulemma tällä hetkellä olisi. Ainut vaan että me emme halua lähteä itse lähteä hoitoihin. Olemme jo hyväksyneet ajatuksen, että jos ei luomuna tule,  niin meille ei sitten vauvaa toistaiseksi tule. 

Sovimme lääkärin kanssa, että jos muutamme mieltä, niin soitamme sitten hänelle ja hän kirjoittaa meille sitten lähetteen. 

Että jatkossa sitten taas meillä tjottaillaan… Kai tätä siksi silti voi vielä kutsua? Reilu kaksi ja puoli vuotta sitten en ihan arvannut tämän päättyvän näin. Tiesin, että vaikeaa tämä tulee olemaan, mutta jotenkin niin vahvasti luotin siihen, että plussaan vaikea tie vie. Että kiitos seisoo lopussa. No nyt on se luotto hävinnyt, ja jäljellä vain pettymys… Väkisin pohtii mitä on elämässään tehnyt niin pahaa, että meidän rakkautta näin rankaistaan? 

Jatkossa en tätä blogia paljoa varmaan päivittele, ellei nyt sitten ihmeitä tapahdu ja menkat vaikka hyvästä syystä myöhästyis… 

Koskaan kun ei tiedä mitä elämässä tapahtuu… Kiitos, kun olette lukeneet vaikeaa tietäni tähän asti. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ❤ Ja jos teillä pikkuisia kotonanne on, antakaa hali puolestani heille ja olkaa tietoisia, että jokainen lapsi on suuri ihme! ❤

Muurahainen kp 6/30, tjot-kierto 30

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s