Piinapäivä 1

Nyt en yhtään ihmettele miksi näitä päiviä kutsutaan piinapäiviksi! Tää on kyllä todellista piinaa. Tietää että kohdussa on tällö hetkellä meidän pikkuinen, mutta ei oo yhtään varmaa tarttuuko se mukaan vaiko eikö… huoh…

Netistä olen kahlannut vaikka ja mitä sivuja icsi ja ivf:n liittyen läpi alkion kehityksestä lähtien. Tutkinut todennäköisyyksiä ja tilastoja… ja pohtinut sitä, miten pienestä se ihminen lähtee kasvamaan. Mielessä pyörii edelleen se tilanne kun labran täti antoi meidän alkion lääkärille. Ja miten ohuessa putkessa se alkio oli, sitä ei silmällä sieltä edes olisi erottanut. Miten voi kaikki lähteä niin pienestä?!?

Ja muutenkin miten pienestä on kiinni, että edes nainen voi raskautua. En ymmärrä miten vahingossa alkunsa saaneet lapset on mahdollista?!?
Oloja tänään on ollut/ olen kerennyt kuulostelemaan aika vähän. Pientä kuumotusta ja jomotusta alaselässä on ollut vaan. Ja kyykystä ylös noustaessa oli vaikeuksia saada toinen jalka toimimaan, toiseen nivuseen vihlas nii hitsisti, et hetki piti kasailla itseään ennen ku kävelemään pääsi. Mutta tosiaan tänään on vasta pp 1 ja eihän tuo meidän pikkuinen ole edes vielä tarttunut kiinni jos nyt on tarttuakseen.

Silti välillä silittelen mahaani ja toivon, että pikkuinen olisi siellä hyvässä suojassa. 💕

Muurahainen pp 1, yk 32

Pikkuinen matkassa 💕

Saavuimme klinikalle 15 minuuttia ennen lääkäriaikaa. Muuten ihan kiva, mutta kun alkion siirrossa tarvitsee rakko olla täynnä ja mun rakko todellakin oli täynnä. No ei auttanu kuin odotella…

Ensin kävimme lääkärin huoneessa ja kuulimme alkioidemme tilanteen. 3kpl ICSI alkioita meni pakastimeen ja 1 IVF:llä alkunsa saanut laitettiin kohtuun. Oli kuulemma kaikkein kaunein ja jollain alkio luokituksella 1, pakkaseen menneistä  2 oli luokitukseltaan 2 ja yksi oli luokitukseltaan 2-3. Kehuja tuli miten hieno alkio oli, ei kuulemma tule edes joka kuukausi heidän klinikalla tule niin hienoa?!? Mahtoikohan lääkäri vain puhua, jotta meille tulisi vielä parempi mieli? 😊

Seuraavaksi menimme toimenpidehuoneeseen, laitoin taas tutun lannevaatteen päälle ja hyppäson pöydälle. Lääkäri ultralla katsoi ja kysyi haluanko käydä vessassa, vaiko yritänkö kestää? Rakkoni meinaan oli todella täynnä. Päätin että kestän sen painelun. Seuraavaksi hoitaja otti ultran ja lääkäri alkoi laittaa ohutta putkea kohtuuni, jonka jälkeen ikkunasta kurkannut täti sanoi nimeni ja että alkioni on valmis siirrettäväksi. Näin se meidän pikkuinen sitten siirrettiin sisääni ja toivotettiin onnea! Kahden viikon päästä testiä ja soitto klinikalle miten meni. 😊

Kävi miten kävi, Mutta siis joka tapauksessa, minun sisälläni asustaa ainakin hetken meidän pikkuinen! 💕 ja hetken aikaan saan olla raskaana! 💕

Muurahainen pp 0, yk 32

PP-1 ja puhelu klinikalta

Teinpä aamulla aikani kuluksi raskaustestin, kun halusin nähdä paljonko Pregnyl 5000IU vaikuttaa vielä kehossani. Tässä siis kuva aamuisesta Pregchekin testistäni. 


Laskelmieni mukaan jos määrä laskee aina puolella pitäisi hcg hormoonia tänään olla vielä yli 300 kropassani ja raskaustestin tulos oli tuollainen hailura. No mielenkiintoista tämä silti on. 😊

Sitten ne tärkeimmät uutiset:

Klinikalta hoitaja soitti ja kertoi pikkuistemme kuulumiset. Edelleen 4 pikkuista siellä on kasvamassa!!!💕

 1 alkioista on 5 soluinen ja 3 alkioista on 4 soluisia. Juuri niin kuin pitääkin. Huomenna menemme sitten yhden alkioista siirtämään kohtuuni ja toivottavasti tämä pikkuinen tarttuu kunnolla kiinni ja jatkaa kasvamistaan! 💕

Olen niin onnellinen tällä hetkellä! Tuntuu taas kun elelisi jossain vaaleanpunaisen pilven sisällä, kaikki on niin ihanaa… Joo kyllä mulla vielä hcg:tä on elimistössä 😂

Eilen tosiaan aloitin sitten Lugesteronien laittamisen. 2x200mg aamuin ja illoin. Vielä ei perus Lugesteronioireita ole tullut. Viimeksi kun käytin niitä 1x100mg päivässä, rinnat tuli todella raskaiksi ja koviksi. Saas nähä koska tämä oire tulee taas.

Oireita ei tällä hetkellä ole muita kuin turvonneet, tummuneet ja arat nännit ja sitten vatta on sekaisin ollut jo useamman päivän.

Mutta siis palailen taas huomenna asiaan, todennäköisesti siirron jälkeen. Toivottavasti kaikki menee hyvin! 💕

Väliaikatietoja klinikalta

Soitin äsken klinikalle meidän alkioista tietoja… Hitsi että jännitti!

Eli 6 munasolua eilen saimme kerättyä ja niistä on nyt 4 hedelmöittynyt!!! 3 ICSI:llä ja 1 IVF:llä! Ihan uskomatonta, että ivf:lläkin saatiin yksi. Huomenna hoitaja soittaa ja kertoo mitä meidän pienille kuuluu… 💕

Hoitajalle kun ihmettelin miten IVF:lläkin oli yksi hedelmöittynyt, niin johtuu siis siitä että sperman pesun jälkeen huonot siittiöt saatiin pois ja jäljelle jääneistä valittiin vain parhaimmat ja vahvimmat.

Olen niin onnellinen!

Punktio

8:30 Hoitaja otti meidät vastaan, tarkisti paperimme ja sitten ohjasi lepohuoneeseen odottelemaan. Lepohuoeessa sain ensimmäisen lääkkeen (diapamin). Ja ohjeistuksen pukea lannevaate päälle. 

9:10 Mies lähti hoitamaan oman hommansa. Nyt on tullut lisäksi sellainen oikealle ala selkään sellainen tunne kuin sukkapuikon oli joku tunkenut sisään.

9:22 Pohdin missä välissä se diapami alkaa vaikuttaa… Tässä sängyllä makoilen vaan ja odottelen. 

9:40 minut vietiin toimenpidehuoneeseen, mies jäi vielä odottamaan lepohuoneeseen. Minut ohjattiin toimenpidepöydälle istumaan ja sitten kaksi hoitajaa ja lääkäri alkoi hyöriä ympärillä. Tippa laitettiin käteen, verenpainemittaria toiseen. Kaapuja päälle puettiin, olo oli kuin elokuvissa, alapääkin peitettiin, paitsi tietty toimenpidepaikka. Sitten annettiin särkylääkkeitä ja olo humahti kertaheitolla kevyeksi. Tämän jälkeen mies haettiin mukaan ja toimenpide alkoi.

10:10 punktio ohi. Oikealta puolelta punktio sattui suht paljon, hoitaja pyyhki kyyneleitä ja laittoi särkylääkettä lisää. Mies silitti toista kättä, se lohdutti. Vasemmalta puolella ei tuntunut kuin pari pientä pistosta. Oikealla oli 5 isoa follia ja vasemmalla oli 7 isoa. Alle 10mm follit jätettiin ottamatta. Nyt sitten levätään ja ootellaan miten monta munasolua saatiin ja mikä on miehen tavaran laatu. Toimenpiteen jälkeen toinen hoitajista kehui, että kiva kun olen laittanut villasukat jalkaan, oikein hyvä idea! Mulla oli siis anopin kutomat ihanat villasukat jalassa, joilla on nyt vielä suurempi tunnearvo. Kerroin, että netistä sain vinkin villasukkiin. Johon hoitaja totesi, että todella hyvä vinkki! 💕

10:30 sain tilkan vettä ja hoitaja lupasi, että vähän ajan päästä saan jotain tukevampaa purtavaa. Pientä nippailua edelleen alapäässä, tosin ei enää munasarjoissa, vaan kohdun tietämillä. Nyt jännittää, mikä tilanne siellä meidän munasoluilla ja siittiöillä on… Toivottavasti kaikki menee hyvin! Kehuja tuli paljon, että oikein hienot follit olin kasvattanut. Ja miten onnekas olen, kun ilman kipuja olen selvinnyt. On kuulemma aika harvinaista, että ilman kipuja selviää ja kerrankin mä kuuluin tähän onnekkaaseen porukkaan. 😊

11:25 Tippa otettiin pois ja sain aamupalaa ja mies kahvia! Kyllä maistui hyvälle!


11:50 Sain vaihtaa omat vaatteet päälle ja mentiin odottamaan vielä lääkärin tapaamista ja niitä kovasti odotettuja uutisia. Istuminen aiheuttaa kipua, onneksi autossa saa sitten penkin pitkälleen. Sain vielä särkylääkkeen kotimatkalle, kun kipuja pikkuisen vielä on. 

12:00 tulos 12 follia tyhjenniit ja 6 munasolua saatiin saaliiksi. Huomenna soitellaan tulosta miten niiden kävi. Torstaina siirto. Kävely tuntuu ikävältä, mut eiköhän tämä tästä.

Nyt sormet ja varpaat pystyyn, että edes yksi hedelmöittyy ja on siirto kelpoinen! 💕

Hyvää huomenta!

Herätyskello soi 15 minuutin päästä ja minä täällä jo into piukeena hereillä. Taas vaihteeksi pissahätä herätti, no eipä tässä enää järkeä ole käydä uudelleen nukkumaan.

Ajattelin illalla, että no viimeistään aamulla alkaa se vatsakipu josta lääkäri varoitti. Niin ei mitään, nyt pelottaa ettei lääke ole vaikuttanut ollenkaan. Eilen päivällä muutaman kerran hieman nippaili, ihan samalla tavalla kuin koko viikon ajan. Etovaa oloakin oli pariin otteeseen, nännit on aivan turvoksissa ja kosketusarat. Vatsakaan ei ole ollenkaan turvoksissa. No toivotaan, että kaikki on silti hyvin.

Nyt sitten pitää paastota, ettei tule huono-olo toimenpiteen lääkkeistä. Varoitin ja pahoittelin jo etukäteen miestäni, kun en yhtään tiedä miten reagoin lääkkeisiin. Toivottavasti en ala puhua ihan höpöjä siellä. 😂 Aamupalaa saan siellä kuulemma joskus kahentoista aikaan.

No kohta alkaa matka ehkä elämäni jänskimpiin hetkiin… Rakkaat munasolut olkaa kasvaneet oikein hienosti! 💕

Nyt vähän jännittää! Viime saldo oli siis 4 päivää sitten 6+5 ja jotain pienempiäkin oli kasvamassa. Tulen tänne päivittämään kotimatkalla sitten, jos olen tolkuissani. Mukavaa maanantaita kaikille! Tämä on se päivä jollon meidän vauva saa toivottavasti alkunsa!💕

Pregnyl 5000IU

Nyt on sitten laitettu se Pregnyl. Enpä muistanut, että noin kovaa piti painaa, että sai ampullin kärjen katki. Onneksi mies oli vieressä ja aukaisi toisen, sitten sain toisen auki itse. Sitten vaan istuttiin hetki ja odotettiin, että saan lääkkeen piikittää. Se kun pitää tiettyyn kelloaikaan piikittää.


Itse lääke hieman nipisteli laitettaessa. Saattoi kyllä johtua siitä, että oli jääkaapista otettu lääke. Nyt olo on hyvä. 😊

Nyt jäädään sitten odottamaan miten lääke vaikuttaa. Enää ei tartte piikittää ainakaan tässä kierrossa neuloja itse itseeni. Ja huomenna on ns.lääkevapaa päivä. Maanantaina on sitten kuulemma tiedossa ihan kunnon dropit kaikkine paastoineen… Huominen päivä pyhitetään levolle!

Hyvää viikonlopunjatkoa kaikille! 💕

Ps. Tästä kymmenen päivän päästä saisi sitten jo tehdä raskaustestinkin, ilman että tämä Pregnyl vaikuttaa tulokseen. Voih, miten jännää!

Tämän kierroksen viimeinen Orgalutran

Aamulla piikitin nyt tämän kierroksen viimeisen Orgalutranin. Tuli hieman tyhjä olo, kun piikityspussukka tuli tyhjäksi. No jääkaapissa odottaa se kaikkein vaikein laitettava Pregnyl. Siinä kun pitää aukaista kaksi ampullia ja sekoittaa itse lääkeaineet yhteen ja sitten piikittää valmis seos itseensä ja kaikki tämä juuri tiettyyn kellonaikaan. Eniten jänskättää ampullien aukaisu, kerran olen aiemmin ampullin aukaissut, toivotaan, että menee nyt yhtä hyvin. 😊

Pregnyl lääkkeenä irroittaa siis munasolun folliikkelin seinämästä. Tätä en tiennyt, tiesin että sitä kutsutaan irroituspiikiksi, mutta enpä ollut koskaan ajatellut, että mitä se irroittaa 😂 No meidän hoitaja sitten valaisia minua asian suhteen, nyt tiedän. 😊

Omat fiilikset vähän vaihtelee. Ihmetyttää miksi olin alunperin niin vastaan ”näitä rankempia” hoitoja, tähän mennessä oireita lääkkeistä ei paljoa ole tullut, välillä munasolut nippailee, ei sen kummempaa. Tosin hoitaja varoitti, että tää Pregnyl sitten saattaakin aiheuttaa vaikka mitä tuntemuksia ja huomenna en saa tehdä oikein mitään, paras olisi jos vain makaisin koko päivän sängyssä. Lääkärikin sanoi, että Pregnyl saattaa aiheuttaa kovatkin vatsakivut ja se on sitten ihan normaalia. Niitä odotellessa…

Jos selviän illasta hengissä saatan tulla kertomaan miten tämän likan kävi. 😊

Viimeinen Gonal-F

Tänään pistin aamulla viimeisen Gonal-F:n ainakin tällä hoitokerralla. Eihän sitä tiedä jos sitä joutuu taas kohta uudelleen piikittelemään tätä itseensä. 

Huomen aamulla vielä viimeinen Orgalutrani ja sitten illalla se Pregnyl.

Tänä aamuna orgalutranin laittaminen tuntui hieman. Alkaa mahanahka olla hellänä jo vissiin… Maanantain punktio lähenee, ei sitä oikein vielä edes ymmärrä. Oma arki on nyt tämän viikon ollut niin kiireistä, että ei oo kerennyt hirveästi ajattelemaan.

Muurahainen kp 13

Piikittelyt jatkuu…

Jotta tämä piikittely ei kävisi tylsäksi, aattelin tänä aamuna hoitaa sen kynttilän valossa. 😂


Ja hyvinhän tuo näinkin onnistui. 😊
Eilisestä lääkärikäynnistä jäi niin hyvä fiilis. Nyt on niin luottava tunne tulevasta. Lääkäri antoi jopa oman kännykkänumeronsa, jos jotain kysyttävää tulee nyt viikonlopun aikana. No tuskin tulee, mut ihanaa että saa varmasti jonkun kiinni jos joku hätä tulee.

Eniten tulevassa viikonlopussa jänskättää pregnylin ampullien käyttö, saanko siististi auki ne. No se on sitten lauantai-illan kohokohta 😊

Oikein ihanaa torstaita kaikille! 😊