Toinen kontrolliultra

Tänään jouduin yksin matkaamaan tänne kauas meidän hoitopaikkaan. Parkkipaikan löytäminen meinasi aukaista kyynelkanavat. Että voi sitten tietyöt sotkea suunnitelmat. No loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille.

Lääkäri kutsui sisään ja kyseli vointia. Sen jälkeen hyppäsin pöydälle ja jänskäsimme tilannetta. Ja siis kehuja tuli! Oikealla puolella folleja 5kpl ja vasemmalla 6kpl. Isoin oli 15mm ja pienin 10mm. Limis oli 10mm, eli kuulemma oikein hyvä. 

Jatkosuunnitelmat on, että maanantaina on punktio ja torstaina siirto! 

Hoitaja neuvoi pregnylin laiton ja kaiken muunkin oleellisen. Hui nyt jännittää! Kyllä helpotti olo, kun aattelin että ei siellä mitään ole, kun nippailut on ollut niin pieniä. Mutta olihan siellä! 😊

Nyt istun viereisessä kahvilassa ja kirjoittelen näitä kuulumisia, seuraavaksi suunnistan apteekkiin hakemaan loput lääkkeet ja sitten nokka kohti kotia! Voi kumpa ensiviikolla meillä oma pikkuinen jo massussa sitten mukana matkustaisi! ❤

Muurahainen kp 11

Että sellainen aamu…

Ei ehkä ihan paras aamu. Viime yö meni todella vähillä ja katkonaisilla unilla. Silmät ristissä herätessäni äkkiä lääkkeet piikittämään. No ei mennyt sekään ihan nappiin. Gonaliin kun sain neulan paikalleen, niin tuikkasin sen ihoon. Sitten tajusin, etten muistanut rullata lääkeannosta valmiiksi. No onneksi sain sen siinä rullattua ja lääkkeen ruiskutettua nahan alle… Orgalutran meni taas ihan hienosti.

Samalla bongasin ensimmäisen mustelman piikityksistä. Alkaa mahanahka olla jo aika piikitetyn näköinen. No ei voi mittää.

Tänään on pakko nukkua päikkärit jossain välissä, muuten oon tod.näk. Kuin takapuoleen ammuttu karhu koko päivän… 😂

Oireita kun listaan ylös, niin eilisestä lähtien kunnon eggwhitet tullu. Eilen jo säikähdin, et nyt se ovis sit jo tulee. Mutta siis tämä kuulemma kuuluu asiaan, joten ei hätää. 😊

Muurahainen kp 9, lääkärikäyntiin vielä kaksi yötä 😊

Haaveet nousee…

Mä en kestä, tulen kyllä parin viikon päästä tippumaan niin korkealta ja kovaa… 😔

Hirveä polte ostaa raskaustestejä kaappiin valmiiksi. Pohdin jo netistä tilaamista, mutta mitä järkeä?!? Mulla kaapissa on jo vaikka ja kuinka niitä testejä. 2kpl pregchekkiä, 1kpl Rfsu:n testi, 1kpl apteekin oma herkkätesti ja 1kpl clearbluen digi testi. Eiköhän noilla nyt sen negan saa testattua… 

Jotenkin nyt on vaan niin (liian) luottavainen fiilis, että nyt meille se vauva tulee. Nettikirppiksiä kun katselen, meinasin jo vaunut ostaa, kun olis hyvät saanu halvalla. Jätin kuitenkin ostamatta, kun mikään ei kuitenkaan ole varmaa. Eiköhän niitä sitten toisetkin emmaljungat vastaan tule…

Eräs myi todella halvalla äitiysfarkkuja, teki niin mieli ostaa nekin, mutta onneksi hillitsin itseni. Vasta sitten kun oikeasti tiedän tarvitsevani niitä… Vasta sitten…

Aika mateleeeee…. 😂

Orgalutran

Toinen pistos Orgalutrania pistetty. Ei yhtään niin paha piikki mitä oletin. Tärkeää on tosiaan viedä noin paksu piikki 45 asteen kulmassa napakasti ja rauhallisesti mahaan sisään. Tällä kertaa tein vastoin ohjeistusta, painoin lääkkeen rauhallisesti mahanahkaan, ja nyt ei tullut ollenkaan punoitusta, eikä kuumottavaa kohtaa ihoon. Pieni reikä vain jäi eilisen Gonali reiän viereen. 

Mahaani kun katselen, niin aikamoinen neulatyyny se on jo ollut ja homma jatkuu vaan. 😊

Tuntemuksia munasarjoissa ei enää ole ollut sen perjantain jälkeen. Mieliala on kyllä hieman vaihdellut. En tiedä vaikuttaako lääkkeet siihen vai mikä. Mutta pinna on normaalia lyhyempi ja iltaisin väsyttää ihan älyttömästi.

Ihanan rauhallinen viikonloppu takana, saanut olla vaan kotosalla perheen kanssa. No huomenna se arki alkaa taas ja kohtuu vilkas viikko. Kovasti jo odotan että keskiviikko tulis jo, pääsis tietämään mitä munasarjoihin kuuluu. 😊

Oikein rentouttavaa sunnuntaita kaikille! 💕

Orgalutranin laitto

Tänään oli sitten uuden piikin aika, Gonali menee ihan kevyesti ja totutusti se kun kuitenkin on melkein samanlainen kuin isuliinia laittaisi. Sitäkin tosiaan ekassa raskaudessa sain itselleni pistellä. Orgalutranista olin lukenut hieman etukäteen, että miten vaikeaa sen neula on saada nahasta läpi. Tämän takia varuiksi odotin aamulla, että mies herää myös ja lähtee mukaan kun piikitän.

Piikitän siis aamuisin vessassa, siellä saa olla rauhassa. No odottelin tunnin verran ja sitten mies heräs. Mentiin vessaan laitoin Gonalin ja sitten oli Orgalutranin vuoro. Otin toiseen käteen hyvän ihopoimun ja aloin työntää neulaa 45 asteen kulmassa. Se upposi oikein hienosti sisään. Lääkkeen ruiskutin ja neula pois ja omaan keräysastiaan. Tadaa, näin se onnistui ja olen niin hitsin ylpeä itsestäni ja selätetystä neulakammostani. Joten jatkossakin saan piikittää ihan itseäni. 

Piikitysten jälkeen oikaisin itseni tähän sängylle aloin pohtimaan, miten paljon olen ennen pelännyt neuloja ja miten en ymmärrä sellaisia ihmisiä jotka itseään suoneen tökkii. Siihen en vaan mitenkään pystyisi ajatuskin saa puistattamaan! Mutta tosiaan mitä sitä ei tekisi oman pikkuisen eteen. Muutaman viikon neulatyynynä olo on kyllä todellakin sen arvoista jos siitä meille oman pienen lapsen saa! 💕

Gonal-f:n kynä loppui tähän aamuun, joten otin jääkaapista uuden pakkauksen huoneenlämpöön. Mukavampi on sitten huomenaamulla pistää huoneenlämpöistä lääkettä kuin jääkaappikylmää.

Nyt jään vaan innolla odottamaan minkälaisia oireita Orgalutran minulle aiheuttaa. Gonalista edelleen vatsa sekaisin. Ainakin nyt ensimmäinen oire on, että pistoskohta hieman punoittaa ja on lämmin. 😊

Muurahainen kp 7

Eka kontrolli ultra ja puhelu

Ultrassa käyty. Hitsi että alkoi jännittää odotusaulassa. Ultraava lääkäri sanoi että ihan ok tilanne ja sitten hän faksasi tiedot mun omalle lääkärilleni. 

Ultraava lääkäri kertoi, että isoimmat follit oli 8mm, limis oli vain vähän reilu 5mm. Limis oli hieman ohut hänen mielestä. Ultraava lääkäri kertoi vielä oman mielipiteen jatkon suhteen, mutta sanoi että ei puutu enempää kun ei ole hoitava lääkäri. 😃

Sitten jäin odottamaan oman lääkärin puhelua. Vähän ennen kahta hoitaja soitti ja kysyi, että kertoiko ultraava lääkäri montako follia siellä oli? Ei kertonut, sanoi vaan että molemmilla puolilla isoimmat on vaan 8mm. Sitten hoitaja varasi minulle seuraavan ultran ens viikon keskiviikolle ja kysyi, että onko muuta kysyttävää? Öö.. Kyllähän mulla oli, mikä ohjeistus tulee lääkityksen suhteen?? Hoitaja: ai niin joo, aloita huomenna orgalutrani ja gonalia piikitetään sama määrä kuin tähänkin asti. Ei ollut siis puhelimessa sama hoitaja jonka kanssa olen tähän asti toiminut. Mutta asia tuli selväksi, nyt jäi itelle vähän tyhmä olo, yhtään en tie onko kaikki hyvin vaiko eikö? Hoitaja ei mitään sanonut mun limiksen paksuudesta…

No näillä mennään… Tuntuu, että on taas niin luotettavissa käsissä… Huoh!

Ps. Vasemmalla puolella muniksissa on tänään tuntunut nippailua.

Muurahainen kp 6

Aika matelee…

Pohdin onko tuntemuksia lääkityksestä. Etovaa oloa ollut useamman päivän, vatsa aivan sekaisin, no ainakin nesteet liikkuu 😂 Missähän vaiheessa munasarjoissa alkaa tuntua lääkkeen vaikutus? Huomenna on ultra ja sitten taas ollaan viisaampia. Lääkäri soittaa sitten minulle, että nostetaanko Gonalin annostusta, vaiko aloitetaanko Orgalutranin piikitys myös. 

Ärsyttää kun en yhtään tiedä mitä ens viikolla tämän projektin suhteen tapahtuu, tiedän että jonain päivänä on ultra ja mahdollisesti perjantaina punktio, mutta kun mikään ei ole vielä varmaa. No ehkäpä huomenna ollaan tosiaan viisaampia. 😊

No mutta jos nyt kävisi nukkumaan, jotenkaan tota unta ei tällä hetkellä saa ollenkaan tarpeeksi vaikka nukkuisi kellon ympäri 😂

Muurahainen kp 5, yk 32, 4 piikityspäivä

Vitamiinit ja muut poppakonstit

Otin nyt tähän kiertoon kaikki melkein kolmen vuoden aikana keräämäni poppakonstit on macat, royal geleet, mammavitskut jaa muutkin tärkeät nappulat aamuisin. 😊


Limiksen kasvun tukemiseen joko tuoreet greipit tai greippimehu. Että varmasti saadaan lapselle hyvä kasvualusta. Onneksi mä tykkään greipeistä, ni ei tee tiukkaa niiden syöminen 😊


Tänään laitoin kolmannen gonal-f annoksen. Kätevä on kyl toi kynä. Kaikki piikitettävät lääkkeet sais olla kynissä. 

Oireita on tullut jotain, mut en osaa sanoa liittyykö ne tähän lääkitykseen vaiko helpotukseen, että vihdoin meillä on mahdollisuus. Itkuherkkyys on aivan pinnassa nyt. Eilen töissäkin meinasin alkaa itkemään ihan ilman syyttä. 😂 No eiköhän se tästä. Ihanaa vaan kun tapahtuu! 

Muurahainen kp 4, yk 32

Gonal-f ja toinen pistospäivä


Lääkäri neuvoi pistos ajankohdaksi aamun, joten aloitan aamuni siis pistämällä. Neulakammoni onneksi on selätetty muutama vuosi sitten, kun jouduin ammattini puolesta enempi neulojen kanssa olemaan tekemisissä. Eipä toi Gonalin pistäminen tunnu oikein miltään. Neulakin on niin ohut, että en edes tunne kun se mahanahkaan uppoaa.


Saas nähdä mitä sitten on kun siirrytään isompiin neuloihin. Ehkäpä mieheni voi sitten tulla avuksi, jos en itse nahasta läpi saa. 😊

Perjantaille sain varattua ensimmäisen ultran. Suurin huoli mulla on se että joudun olemaan töistä hieman nyt poissa näiden hoitojen aikana, enkä millään haluaisi olla. Tykkään niin kovasti työstäni! ❤ No onneksi sain perjantain ultran varattua niin, että joudun lähtemään vain vartin aiemmin ja senkin otan pois etukäteen tehdyistä tunneista. 😊

Ihan hirveen jännä ajatella, että tässä siis nyt ihan oikeasti tehdään jo kovaa vauhtia meille vauvaa. Ja siis parin viikon päästä mun massussani on mun ja miehen yhteinen alku, ja sitten saa jännäillä ja toivoa, että pysyykö se matkassa. 💕

Muurahainen kp 3, yk 32

Nyt alkoi tapahtua…

Tänään kävimme miehen kanssa klinikalla suunnittelukäynnillä. Ensin minut ultrattiin (nyt on siis kp 2). Munarakkuloita oli yhteensä 12, molemmilla puolilla kuusi kappaletta. Paikat näytti kuulemma oikein hyvältä.

Sitten alettiin pohtia ajankohtaa, koska aloitamme hoidot. Lääkärin mielestä jo tähän kiertoon voidaan aloittaa. Joten kävimme hakemassa apteekista lääkkeet (2 kynää Gonalia ja 1 paketti Orgalutrania yht. Reilu 600€)ja hoitajan pistosopetuksessa sainkin pistää samantien ensimmäisen annoksen Gonalia. Annostuksena nyt aloitettiin Gonal-f 150yk.

Oli kyllä hyvä että olin etukäteen tutkinut  asioita netistä, niin olin jo aika hyvin kartalla mitä tehdään ja miten.

Hetki menee et kaiken vielä sisäistän, mutta nyt sitten alkaa tapahtumaan. Perjantaiksi pitäisi varata aika ultraan, jossa katsotaan miten on hommat lähteneet etenemään. 🙂 Tää on taas jotain niin uutta ja ihmeellistä.

Muurahainen kp 2