Nyt tuntuu, että aika menee nopeasti. Ei sitä enää joka päivä edes muista millä viikoilla on. Onneksi sovellus kertoo sen.
Pikkuinen potkuttelee todella paljon massussa, se on aivan ihana tunne. Eilenkin mahani pompahti sellaisen viisi senttiä ylöspäin, kun jalalla laitettiin koreasti massussa! 💕
Tällä viikolla paino ei ole noussut yhtään. Jospa se nyt tosiaan sitten hetkeksi rauhoittuisi. Mahaani ihmiset kyllä kovasti kommentoi ja ihmettelee, miten se on jo noin suuri? Synnytätkö kohta? Odotatko kaksosia?!? Ja sitten pettyneellä äänellä, joo kesäkuussa syntyy, vielä on aikaa…
Vasen käsi on alkanut nyt päivittäin puutumaan, mutta sen kanssa pystyy vielä hyvin elämään. Se on pieni vaiva kaiken tämän ihanuuden keskellä. 😍
Tällä viikolla sain ensimakua miehen käyttäytymisestä pienten lasten kanssa. Kävimme tutuilla kylässä ja ihan oli itkussa pitämistä, kun seurasin vierestä miten mieheni höpötteli ja leikki heidän vauvan kanssa 💕 Kyllä meidän neiti niin kietoo isänsä sormensa ympärille! 💕
Lueskelin alkuviikosta vuoden takaisia tekstejä ja siitä miten ajelimme tutkimukseen ja hassuttelimme ajatuksella mennä naimisiin. Olenkin ihan unohtanut tänne kertoa, että se hassuttelu toteutui tuossa kuukausi sitten. Nyt tässä on sitten jo kuukauden päivät rouvana kuljettu 😊
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Ensi viikolla varmaan saan pissanäytteen tulokset, tällä viikolla niitä ei vielä kannassa näkynyt. Toivottavasti kaikki on kunnossa. 😊
Muurahainen ja pikkuinen 24+0 💕