Neuvolantätiä moikkaamassa

Kävimpä sitten heittämässä yllärikäynnin neuvolantätin luona. Kysäsin onko hänelle tulossa asiakkaista just? Ei ollu, kysyin, saanko pissiä? Vastaus oli, tottakai, onko tää nyt sitä mitä mä luulen? Vastasin, mahdollisesti 😊

Siinä sitten pisulla kävin ja testi tehtiin. Hailakka plussa siihen testiin piirtyi. Näytin samalla millaisia tuloksia aamuisin olen saanut. Nyt oli meinaan muutaman tunnin pidätyksellä hyvin laimeaa pisua. Mutta se ei meitä haitannut, haalea plussa tuli! Ja koneelle kirjattiin positiivinen tulos. Sain vielä kotiin mukaan torstaita varten uuden testin. Olisin päässyt hcg mittaukseen, mut en vielä halunnut. Nyt jälkikäteen mietittynä olisin ihan hyvin voinut käydä verikokeissakin. No katotaan nyt eka miten tämä viikko etenee kotitestien mukaan. 

Onnittelut tuli, itkut itkettiin, karkit syötiin juhlankunniaksi ja jatkosuunnitelmatkin tehtiin. Soitellaan puolin ja toisin mitä torstain tulos näyttää ja eka neuvolakäyntiaikakin varattiin! 😊 Saa sen sit peruttua, jos en enää silloin raskaana ole.

Aivan ihanaa! Neuvola kone väitti viikkoja olevan 4+1, mutta molemmat olimme sitä mieltä, että tänään on 4+0. 😊

Muurahainen ja pikkuinen 4+0

Pikkuinen matkassa 💕

Saavuimme klinikalle 15 minuuttia ennen lääkäriaikaa. Muuten ihan kiva, mutta kun alkion siirrossa tarvitsee rakko olla täynnä ja mun rakko todellakin oli täynnä. No ei auttanu kuin odotella…

Ensin kävimme lääkärin huoneessa ja kuulimme alkioidemme tilanteen. 3kpl ICSI alkioita meni pakastimeen ja 1 IVF:llä alkunsa saanut laitettiin kohtuun. Oli kuulemma kaikkein kaunein ja jollain alkio luokituksella 1, pakkaseen menneistä  2 oli luokitukseltaan 2 ja yksi oli luokitukseltaan 2-3. Kehuja tuli miten hieno alkio oli, ei kuulemma tule edes joka kuukausi heidän klinikalla tule niin hienoa?!? Mahtoikohan lääkäri vain puhua, jotta meille tulisi vielä parempi mieli? 😊

Seuraavaksi menimme toimenpidehuoneeseen, laitoin taas tutun lannevaatteen päälle ja hyppäson pöydälle. Lääkäri ultralla katsoi ja kysyi haluanko käydä vessassa, vaiko yritänkö kestää? Rakkoni meinaan oli todella täynnä. Päätin että kestän sen painelun. Seuraavaksi hoitaja otti ultran ja lääkäri alkoi laittaa ohutta putkea kohtuuni, jonka jälkeen ikkunasta kurkannut täti sanoi nimeni ja että alkioni on valmis siirrettäväksi. Näin se meidän pikkuinen sitten siirrettiin sisääni ja toivotettiin onnea! Kahden viikon päästä testiä ja soitto klinikalle miten meni. 😊

Kävi miten kävi, Mutta siis joka tapauksessa, minun sisälläni asustaa ainakin hetken meidän pikkuinen! 💕 ja hetken aikaan saan olla raskaana! 💕

Muurahainen pp 0, yk 32

PP-1 ja puhelu klinikalta

Teinpä aamulla aikani kuluksi raskaustestin, kun halusin nähdä paljonko Pregnyl 5000IU vaikuttaa vielä kehossani. Tässä siis kuva aamuisesta Pregchekin testistäni. 


Laskelmieni mukaan jos määrä laskee aina puolella pitäisi hcg hormoonia tänään olla vielä yli 300 kropassani ja raskaustestin tulos oli tuollainen hailura. No mielenkiintoista tämä silti on. 😊

Sitten ne tärkeimmät uutiset:

Klinikalta hoitaja soitti ja kertoi pikkuistemme kuulumiset. Edelleen 4 pikkuista siellä on kasvamassa!!!💕

 1 alkioista on 5 soluinen ja 3 alkioista on 4 soluisia. Juuri niin kuin pitääkin. Huomenna menemme sitten yhden alkioista siirtämään kohtuuni ja toivottavasti tämä pikkuinen tarttuu kunnolla kiinni ja jatkaa kasvamistaan! 💕

Olen niin onnellinen tällä hetkellä! Tuntuu taas kun elelisi jossain vaaleanpunaisen pilven sisällä, kaikki on niin ihanaa… Joo kyllä mulla vielä hcg:tä on elimistössä 😂

Eilen tosiaan aloitin sitten Lugesteronien laittamisen. 2x200mg aamuin ja illoin. Vielä ei perus Lugesteronioireita ole tullut. Viimeksi kun käytin niitä 1x100mg päivässä, rinnat tuli todella raskaiksi ja koviksi. Saas nähä koska tämä oire tulee taas.

Oireita ei tällä hetkellä ole muita kuin turvonneet, tummuneet ja arat nännit ja sitten vatta on sekaisin ollut jo useamman päivän.

Mutta siis palailen taas huomenna asiaan, todennäköisesti siirron jälkeen. Toivottavasti kaikki menee hyvin! 💕

Väliaikatietoja klinikalta

Soitin äsken klinikalle meidän alkioista tietoja… Hitsi että jännitti!

Eli 6 munasolua eilen saimme kerättyä ja niistä on nyt 4 hedelmöittynyt!!! 3 ICSI:llä ja 1 IVF:llä! Ihan uskomatonta, että ivf:lläkin saatiin yksi. Huomenna hoitaja soittaa ja kertoo mitä meidän pienille kuuluu… 💕

Hoitajalle kun ihmettelin miten IVF:lläkin oli yksi hedelmöittynyt, niin johtuu siis siitä että sperman pesun jälkeen huonot siittiöt saatiin pois ja jäljelle jääneistä valittiin vain parhaimmat ja vahvimmat.

Olen niin onnellinen!

Punktio

8:30 Hoitaja otti meidät vastaan, tarkisti paperimme ja sitten ohjasi lepohuoneeseen odottelemaan. Lepohuoeessa sain ensimmäisen lääkkeen (diapamin). Ja ohjeistuksen pukea lannevaate päälle. 

9:10 Mies lähti hoitamaan oman hommansa. Nyt on tullut lisäksi sellainen oikealle ala selkään sellainen tunne kuin sukkapuikon oli joku tunkenut sisään.

9:22 Pohdin missä välissä se diapami alkaa vaikuttaa… Tässä sängyllä makoilen vaan ja odottelen. 

9:40 minut vietiin toimenpidehuoneeseen, mies jäi vielä odottamaan lepohuoneeseen. Minut ohjattiin toimenpidepöydälle istumaan ja sitten kaksi hoitajaa ja lääkäri alkoi hyöriä ympärillä. Tippa laitettiin käteen, verenpainemittaria toiseen. Kaapuja päälle puettiin, olo oli kuin elokuvissa, alapääkin peitettiin, paitsi tietty toimenpidepaikka. Sitten annettiin särkylääkkeitä ja olo humahti kertaheitolla kevyeksi. Tämän jälkeen mies haettiin mukaan ja toimenpide alkoi.

10:10 punktio ohi. Oikealta puolelta punktio sattui suht paljon, hoitaja pyyhki kyyneleitä ja laittoi särkylääkettä lisää. Mies silitti toista kättä, se lohdutti. Vasemmalta puolella ei tuntunut kuin pari pientä pistosta. Oikealla oli 5 isoa follia ja vasemmalla oli 7 isoa. Alle 10mm follit jätettiin ottamatta. Nyt sitten levätään ja ootellaan miten monta munasolua saatiin ja mikä on miehen tavaran laatu. Toimenpiteen jälkeen toinen hoitajista kehui, että kiva kun olen laittanut villasukat jalkaan, oikein hyvä idea! Mulla oli siis anopin kutomat ihanat villasukat jalassa, joilla on nyt vielä suurempi tunnearvo. Kerroin, että netistä sain vinkin villasukkiin. Johon hoitaja totesi, että todella hyvä vinkki! 💕

10:30 sain tilkan vettä ja hoitaja lupasi, että vähän ajan päästä saan jotain tukevampaa purtavaa. Pientä nippailua edelleen alapäässä, tosin ei enää munasarjoissa, vaan kohdun tietämillä. Nyt jännittää, mikä tilanne siellä meidän munasoluilla ja siittiöillä on… Toivottavasti kaikki menee hyvin! Kehuja tuli paljon, että oikein hienot follit olin kasvattanut. Ja miten onnekas olen, kun ilman kipuja olen selvinnyt. On kuulemma aika harvinaista, että ilman kipuja selviää ja kerrankin mä kuuluin tähän onnekkaaseen porukkaan. 😊

11:25 Tippa otettiin pois ja sain aamupalaa ja mies kahvia! Kyllä maistui hyvälle!


11:50 Sain vaihtaa omat vaatteet päälle ja mentiin odottamaan vielä lääkärin tapaamista ja niitä kovasti odotettuja uutisia. Istuminen aiheuttaa kipua, onneksi autossa saa sitten penkin pitkälleen. Sain vielä särkylääkkeen kotimatkalle, kun kipuja pikkuisen vielä on. 

12:00 tulos 12 follia tyhjenniit ja 6 munasolua saatiin saaliiksi. Huomenna soitellaan tulosta miten niiden kävi. Torstaina siirto. Kävely tuntuu ikävältä, mut eiköhän tämä tästä.

Nyt sormet ja varpaat pystyyn, että edes yksi hedelmöittyy ja on siirto kelpoinen! 💕

Toinen kontrolliultra

Tänään jouduin yksin matkaamaan tänne kauas meidän hoitopaikkaan. Parkkipaikan löytäminen meinasi aukaista kyynelkanavat. Että voi sitten tietyöt sotkea suunnitelmat. No loppu hyvin kaikki hyvin, pääsin perille.

Lääkäri kutsui sisään ja kyseli vointia. Sen jälkeen hyppäsin pöydälle ja jänskäsimme tilannetta. Ja siis kehuja tuli! Oikealla puolella folleja 5kpl ja vasemmalla 6kpl. Isoin oli 15mm ja pienin 10mm. Limis oli 10mm, eli kuulemma oikein hyvä. 

Jatkosuunnitelmat on, että maanantaina on punktio ja torstaina siirto! 

Hoitaja neuvoi pregnylin laiton ja kaiken muunkin oleellisen. Hui nyt jännittää! Kyllä helpotti olo, kun aattelin että ei siellä mitään ole, kun nippailut on ollut niin pieniä. Mutta olihan siellä! 😊

Nyt istun viereisessä kahvilassa ja kirjoittelen näitä kuulumisia, seuraavaksi suunnistan apteekkiin hakemaan loput lääkkeet ja sitten nokka kohti kotia! Voi kumpa ensiviikolla meillä oma pikkuinen jo massussa sitten mukana matkustaisi! ❤

Muurahainen kp 11

Eka kontrolli ultra ja puhelu

Ultrassa käyty. Hitsi että alkoi jännittää odotusaulassa. Ultraava lääkäri sanoi että ihan ok tilanne ja sitten hän faksasi tiedot mun omalle lääkärilleni. 

Ultraava lääkäri kertoi, että isoimmat follit oli 8mm, limis oli vain vähän reilu 5mm. Limis oli hieman ohut hänen mielestä. Ultraava lääkäri kertoi vielä oman mielipiteen jatkon suhteen, mutta sanoi että ei puutu enempää kun ei ole hoitava lääkäri. 😃

Sitten jäin odottamaan oman lääkärin puhelua. Vähän ennen kahta hoitaja soitti ja kysyi, että kertoiko ultraava lääkäri montako follia siellä oli? Ei kertonut, sanoi vaan että molemmilla puolilla isoimmat on vaan 8mm. Sitten hoitaja varasi minulle seuraavan ultran ens viikon keskiviikolle ja kysyi, että onko muuta kysyttävää? Öö.. Kyllähän mulla oli, mikä ohjeistus tulee lääkityksen suhteen?? Hoitaja: ai niin joo, aloita huomenna orgalutrani ja gonalia piikitetään sama määrä kuin tähänkin asti. Ei ollut siis puhelimessa sama hoitaja jonka kanssa olen tähän asti toiminut. Mutta asia tuli selväksi, nyt jäi itelle vähän tyhmä olo, yhtään en tie onko kaikki hyvin vaiko eikö? Hoitaja ei mitään sanonut mun limiksen paksuudesta…

No näillä mennään… Tuntuu, että on taas niin luotettavissa käsissä… Huoh!

Ps. Vasemmalla puolella muniksissa on tänään tuntunut nippailua.

Muurahainen kp 6

Nyt alkoi tapahtua…

Tänään kävimme miehen kanssa klinikalla suunnittelukäynnillä. Ensin minut ultrattiin (nyt on siis kp 2). Munarakkuloita oli yhteensä 12, molemmilla puolilla kuusi kappaletta. Paikat näytti kuulemma oikein hyvältä.

Sitten alettiin pohtia ajankohtaa, koska aloitamme hoidot. Lääkärin mielestä jo tähän kiertoon voidaan aloittaa. Joten kävimme hakemassa apteekista lääkkeet (2 kynää Gonalia ja 1 paketti Orgalutrania yht. Reilu 600€)ja hoitajan pistosopetuksessa sainkin pistää samantien ensimmäisen annoksen Gonalia. Annostuksena nyt aloitettiin Gonal-f 150yk.

Oli kyllä hyvä että olin etukäteen tutkinut  asioita netistä, niin olin jo aika hyvin kartalla mitä tehdään ja miten.

Hetki menee et kaiken vielä sisäistän, mutta nyt sitten alkaa tapahtumaan. Perjantaiksi pitäisi varata aika ultraan, jossa katsotaan miten on hommat lähteneet etenemään. 🙂 Tää on taas jotain niin uutta ja ihmeellistä.

Muurahainen kp 2

Verikoe ja puhelu klinikalle

Tänä aamuna kävimme miehen kanssa lääkärin määräämässä verikokeessa. Viisi putkea molemmista verta otettiin. Ei tuntunut missään. Jännittää vaan kun asiat alkaa rullaamaan. 🙂

Kotia kun päästiin aloin soittamaan klinikalle aikaa ICSI-suunnittelukäynnille. Eipä sieltä vastattukkaan heti, vähän ajan päästä soitin uudestaan ja sitten vastattiin. Ensi viikon maanantaille varattiin aika käynnille! Pyydettiin varaamaan reilusti aikaa, samalla todennäköisesti hoitaja opettaa pistoksien laittamisen. Nyt siis tosiaan alkaa tapahtumaan! Hui!!